lauantai 22. syyskuuta 2012

Lianne La Havas-Age


She's back! 
Kenellä muka on neljän kuukauden kesäloma?!  No, mulla oli, ja tuntui ehkä kuukaudelta.
Nyt arkinen aherrus rullaa taas tasaisella tahdilla, ja jaan taas ehkä kanssanne niitä pieniä juttuja, joiden ansiosta jaksaa mennä hypähdellen kouluun sateisena päivänä. 
Lianne on ihan toisesta maailmasta. Olenkin haaveillut näkeväni Liannen livenä ja ensi kesän kansainväliset festarihaaveet ovat vallanneet päänuppini. Toivottavasti ne eivät jää vain haaveiksi, vaan niistä kehkeytyy jotain todellistakin. nimim. veronpalautusrahoja odotellessa

lauantai 28. huhtikuuta 2012

Kaikki Muuttuu


On hiljaista pitkään, mutta eletään jännittäviä aikoja. Moni asia on muuttunut ja huomisesta alkaen olen asunnoton kesäpummi. Luulen että teidän kannaltanne se tarkoittaa lisää sielukkaita juttuja ja street art postauksia. Aion laittaa jonnekin "päämajan", missä pidän tietokonetta ja sitä jumalattoman suurta vaateröykkiötä. Tänään muutosta fiilistellään kortteliravintola Kertussa Me Myself & Maanantai-klubille. Yksi koulupäivä vielä ja sitten lukukausi on pulkassa ja on  taas aikaa elämiselle. Viikon kuluttua olen ehkä hiukan fiksumpi siitä, minne elämä on heittämässä.

lauantai 7. huhtikuuta 2012

Wizard Smoke


Tästä pätkästä saa kyllä inspiraatiota käydä hakemassa kaupasta kilokaupalla elintarvikeväriä valokuvaussessareiden iloksi. Tosi nättiä!
Kaikille pääsiäisfiilistelijöille vinkiksi, että uusi Sweet Paul Magazine on ulkona 
ja ah mitä reseptejä. 

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Viikonlopun soittolista


Radiohead - Everything In Its Right Place from Clare Wadsworth on Vimeo.

Toro Y Moi - I Can Get Love from SO ARE on Vimeo.
Nyt on ehdottomasti sellainen elämänvaihe meneillään, että musiikkia tulee kuunneltua ja paljon. Ja jostain syystä myös house-musiikki putoaa erityisen hyvin. Ylimakea ja helppo "houge" kuulostaa vaan niin hyvältä, ensimmäistä kertaa vuosiin. Olen ehkä sekoamassa tai sitten mun elämässä on nyt vaan tilausta kepeälle tanssimusiikille. Jai Paulia oon luukuttanut oikein urakalla. Pääsiäinen tarkoittaa liutaa vapaapäiviä ja aimo annoksen kulttuuria; keikkoja, elokuvia ja näytteilyitä. Rentoa pääsiäistä muillekin!

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Maanantain soittolista

Maanantai taas. No ei huono -tarkoittaa että viime viikon hommat on sentään pulkassa, mutta kyllä deadlineja tällekin viikolle mahtuu. Yllättäen näistä raidoista putoo kaikki, mutta Jump Fence, Run, Live on kyllä sellanen biisi että oon ihan myyty. Kiukkulenkillä ihan parasta. Ja sitten Tokimonstaa jatkoksi. Hullut mieltymykset mulla, mennään ihan laidasta laitaan. Ai niin, Basson kiertue oli paras. <3

torstai 29. maaliskuuta 2012

Torstai

Gradekin painaa yövuoroa. Thank God, huomenna on perjantai ja yksi deadline on hoidettu viimeistään vuorokauden vaihtuessa lauantaiksi. Ja Basso Open tulee Turkuun lauantaina. Can't wait!

torstai 15. maaliskuuta 2012

BikeButcher & SXSW 2012

 Nyt on taas se aika vuodesta, kun verkkosivut alkavat täyttyä SXSW-artisteista. Keskiverto vuotena sitä kautta tulee bongattua tusinan verran loistavia nousevia bändejä. Indie Shuffle oli tehnyt jo listan Indie Rock bändeistä, joita ei pidä missata. Kuulosti aika pirun hyvältä. Seuraava on oikein epätyypillinen ilta, mutta mä lähden koulubalettiin ja opiskelijakemuihin! :D

Street Art-The New Generation

Viikonloppu meni taas koululla ja vähän juhlimiseenkin, ja jollain ihmeellä tämäkin viikko on hujahtanut jo puoliväliin. Päivät eivät ole hävinneet aivan jäljettömiin, sillä ostin pari takkiprojektia kirpputorilta. Niistä vähän lisää myöhemmin. 
Tulevana viikonloppuna ajattelin käydä katsastamassa tämän näyttelyn ja tietenkin Asan keikan, kun kerran samaan kaupunkiin osutaan. Näyttely on Street Art- The New Generation ja se on esillä Porin Taidemuseossa 10.2.2012-27.5.2012

torstai 8. maaliskuuta 2012

Naistenpäivälle


Mun suusta ei ole moneen päivään tullut muuta ulos, kuin kirosanoja, mutta tänään on eripäivä. Aamulla teki mieli tehdä kuperkeikkoja, kun olo oli terve ensimmäistä kertaa kahteen viikkoon. Kerrassaan mahtava ajatus, että pääsen illan tullen huitaisemaan pienen iltalenkin. Toivottavasti muillakin on yhtä hyvä päivä. Upeaa naistenpäivää kaikille!

Musiikkia korville












keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Blini-ilta

Kylmästä  ja pimeästä illasta saa kaiken irti, muutaman ystävän seurassa, blineistä nautiskellen. Tässä reseptissä ei ole tattarijauhoja, mutta taikinan happamuus syntyy piimän, kermaviilin tai vaikkapa turkkilaisen jugurtin ansiosta perinteisesti hiivalla nostattaen. Musta muuripohjalettutaikina on ihan parasta ohrajauhoineen, ja kaikenkaikkiaan resepti on hiukan miedomman makuinen kuin tattarijauhoista tehty. 
Taikinan voi laittaa tulemaan vaikka aamupäivällä, ja antaa rauhassa kohota iltaankin asti. Blinit vois hyvin paistaa etukäteen, ja lämmittää uunissa ennen tarjoamista, mutta siinä tapauksessa laittaisin pienessä kannussa pöytään voisulaa lisukkeeksi. 
Tämänkokoisen taikinan paistamiseen ei silti mene kamalasti aikaa. 

Taikina:
5dl maitoa (parasta tulee tietenkin punaisesta)
25g hiivaa (puoli pakettia)
2 1/2 dl ohrajauhoa
2dl vehnäjauhoa
------------------------------------------------------------
1tl suolaa
1dl piimää, kermaviiliä, turkkilaista jugurttia (käytin tietenkin tapani mukaan tätä)
2 keltuaista
2 valkuaista vaahdotettuna
voita tai margariinia paistamiseen

Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää jauhot ja anna käydä 2-6 h huoneenlämmössä.
Lisää joukkoon suola, piimä ja keltuaiset ja sekoita tasaiseksi. Lisää lopuksi kovaksi vaahdoksi vatkatut valkuaiset. Paista miedolla lämmöllä, jotta lihavat blinit paituvat kypsiksi asti. 
Ohjeesta tuli perus-blinipannulla 8 pulleaa lättyä.

Rasvaa blinien paistamiseen kului parisataa grammaa, 
mutta mä olenkin "voin rakastajat"-seuran perustajajäsen. ;)

 
Mun kakkoskodissa on joskus tunnelmaa. 
Etenkin toi töllö keskellä ruokapöytää on erityisen romanttinen elementti.




Lisukkeeksi esim.
smetanaa
hunajaa
suolakurkkua
silputtua sipulia
mätiä
graavattua/kylmäsavustettua lohta
sienisalaattia

 Meillä oli tarjolla smetanaa, suolakurkkua, punasipulia, sienisalaattia ja graavia lohta, mutta muitakin vaihtoehtoja on tullut kokeiltua. Joku jokirapu-hässäkkä vois myös olla kova. Toisaalta kevättalvi menee aina hitaasti, että ehtiihän tässä vielä tekemään yhdet jos toisetkin blinit. Hauskaa talvista iltaa!

tiistai 6. maaliskuuta 2012

Story Behind the Poster


Okei, okei, Keep Calm and Carry On-juliste on nähty jo joka sisustuslehdessä, ja se roikkuu ehkä joka toisen olohuoneen seinällä, mutta se on myös osa historiaa. Tiesin kyllä että juliste oli sotapropagandaa, mutta tarina julisteen uudelleen löytämisestä oli hauska. ps. I'm back, tai en ole kovin kaukana ollutkaan, mutta superflunssa on tehnyt hullun kiireisistä viikoista ihan mahdottomia. 

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Kesätyylit 2

Kuva SHUTUPPP
Kuva JJJJound
Kuva SHUTUPPP
Kuva SHUTTUPPP

Kuva Rad Collective
Kuva Selfish Cunt
Kun ulkona pyryttää lunta vaakatasossa, niin mikä olisi mukavampaa kuin istua sohvan nurkassa bongailemassa viileitä kesätyylejä. Äkkilähtö jonnekin lämpimään olis aika kova juttu vielä ennen kesää, mutta ehkä mä odotan vaan sitä isoa omppua kesäkuussa. 

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

FACETURE



FACETURE from Phil Cuttance on Vimeo.
Olen ihan hulluna videoihin jossa joku osaava tyyppi tekee jotain alusta loppuun. Katsoin tämän videon muutama päivä sitten ja nyt haluan ehdottomasti tollasen vaasin ikiomaksi. Phili Cuttancella on oma saitti, josta löytyy myös paljon muita tuotteita. Maljakon hinta pitää tietenkin tiedustella erikseen. Uskaltasinkohan...

Helmikuun Halutuimmat

Kuva täältä
Kuva Rad Collective
Kuva Piccsy
Kuva Nicolas No Existe
Kuva Nicolas No Existe
Silence & Noise
Kuva Silence & Noise
Kuva Me And My Sneakers
Fillareita pitkästä aikaa! Olipa tavattoman pitkä kuiva kausi. 

tiistai 14. helmikuuta 2012

Valentines


Yes, Madam. 
Tosin mun pitää odottaa viikonloppuun noiden leipomusten kanssa, että on kohderyhmää lähimaastossa. 
The Light on murulle, sori olen päivän etuajassa. <3

torstai 9. helmikuuta 2012

Time to...

kuva Silence & Noise
Tänään laivalla Tukholmaan ja huomenna kalustemessuille luokkakavereiden kanssa. En niinkään odota itse laivamatkaa, mutta törsäämistä Tukholmassa senkin edestä. Tuskin ruotsinlaivailussakaan mitään vikaa on, kun seura on ykköslaatua. Hei, mun viikonloppu alkaa nyt! Nice.

Love at first sight




Rakastan String-hyllyn nostalgista mutta ajatonta muotoa. Saisinpa vihdoin ostettua ekan hyllyn, jota sitten pikkuhiljaa kasvattaisin suuremmaksi kokonaisuudeksi. <3 
Stringiä myy ainakin Finnish Design Shop, mutta jos sinulla on jo oma String niin kannattaa napata siitä upea kuva ja ottaa osaa kisaan! Kaikki kuvat täältä.

maanantai 6. helmikuuta 2012

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Fresh Stuff




Lana Del Reyn edellinen single ei pudonnut, mutta tämä uusin kuulostaa aika hyvältä. Ehkä mun LDR politiikka on, että joka toinen koukuttaa ja ne muut ei vaan iske. 
St. Lucia toimii ehkä siitä syystä, että se kuulostaa aika pitkälti Cut Copyltä, vai onko se vaan mun korvissa?

tiistai 31. tammikuuta 2012

NY

Kuva Total Happiness
Kuva Total Happiness
Kuva Selfish Cunt
Kuva Piccsy
Pari edellistä viikkoa on olleet aika puurtamista, kouluhommissa on kahlattu vyötäröä myöten ja saamattomuutta on ollut ilmassa. Tällä viikolla päivät ovat tuntuneet huomattavasti pidemmiltä ja kiireetkin ehkä hiukan helpottaneet. Yksi asia on ainakin varmuudella mennyt eteenpäin, nimittäin lennot kesäkuuksi Nykiin on ostettu. Odotan NIIN sitä ja kesää siinä ohessa. Supremen ja ONLYn hatut, roikutte pian mun naulakossa! Helmikuusta ei ehkä tule muutenkaan pöllömpi, luvassa on ainakin keikkoja ja Tukholman huonekalumessut. Ihmisen on hiukan parempi olla kun on jotain mitä odottaa.